Ilmastonmuutokseen sopeutumisen seuranta etsii vielä muotoaan

”Mistä tiedämme, että ilmastonmuutokseen sopeutumista oikeasti tapahtuu?” Tämä erinomainen kysymys esitettiin muutama vuosi sitten kokouksessa, jossa oli käsitelty ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämiseksi tehtyjä toimenpiteitä sekä esitelty tulevia suunnitelmia. On melko helppoa raportoida käynnistyneistä hankkeista, teetetyistä selvityksistä tai hulevesien hallintaan jollain alueella tehdyistä parannuksista. Mutta miten vastaisimme kysymykseen ”olemmeko oikealla tiellä siinä, etteivät ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset aiheuta vaaraa tai vahinkoa tulevaisuudessa”? Tässä tietoartikkelissa tarkastellaan kunta- ja aluetason mahdollisuuksia sopeutumisen mittaamiseen ja seurantaan tilanteessa, jossa sopeutumisen toimenpiteitä on käynnistetty ilmastoriskiselvitysten ja haavoittuvuuskartoitusten perusteella.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisella tarkoitetaan toimia, joilla vähennetään ilmastonmuutoksen haitallisista vaikutuksista aiheutuvia riskejä ja haittoja. Pääkaupunkiseudulla lämpenevä ilmasto tulee aiheuttamaan muun muassa lisääntyviä sademääriä ja pidempiä helleaaltoja. Näihin muutoksiin sopeutuminen tarkoittaa muun muassa kaupunkien infrastruktuurin suunnittelua sellaiseksi, ettei se vaurioidu aiempaa suuremmista vesimääristä ja että se kykenee suojelemaan ihmisiä pitkäkestoisilta hellejaksoilta. Sopeutuminen on aktiivista toimintaa, jolla varmistetaan, etteivät ihmiset ole vaarassa tai koe taloudellista haittaa sään ääri-ilmiöiden yleistyessä ja keskilämpötilan nousun muuttaessa olosuhteita.

Kuten moneen muuhunkin yhteiskunnalliseen toimintaan, kaipaamme myös sopeutumiseen mittareita, joiden avulla pystymme arvioimaan muutoksen suuntaa ja tekemisemme vaikuttavuutta. Mittareille eli indikaattoreille asetetaan usein vaatimuksia: niiden on oltava helposti ymmärrettäviä ja yksinkertaisia, vertailukelpoisia ja perustuttava laadukkaaseen mutta samalla edullisesti ja helposti saatavilla olevaan dataan. Ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasupäästöjen osalta indikaattoreita onkin melko helppo määrittää: päästölaskentaan on olemassa standardoidut, vertailukelpoiset menetelmät, ja laskennasta voidaan irrottaa tarkempaan tarkasteluun indikaattorilukuja, joiden avulla päästään keskittymään eniten päästöjä aiheuttaviin toimintoihin ja merkittävimpiin päästöjä vähentäviin toimenpiteisiin. Voidaan esimerkiksi laskea, paljonko eri lämmitys- tai liikennemuodot aiheuttavat päästöjä, tehdä luvuista indikaattoreita ja asettaa määrällisiä päästövähennystavoitteita.

Sopeutumisen osalta haasteena on, miten mitata kokematta jäänyttä haittaa. Jos sopeutumistoimet onnistuvat, ihmiset, elinkeinot ja omaisuus ovat turvassa myös sääolosuhteiden muuttuessa. Oikeansuuntaisen kehityksen mittaaminen on kuitenkin erittäin hankalaa. Sopeutumistoimien määrittely ja sitä edeltävä haavoittuvuuskartoitus ovat yleensä hyvin paikkasidonnaisia, mikä tekee esimerkiksi toisen kaupungin kanssa keskinäisen vertailun hankalaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat myös realisoitua vasta pitkän ajan päästä, mikä niin ikään tekee ennakoivien toimenpiteiden onnistumisen arvioinnista vaikeaa, ellei mahdotonta. (Olivier et al. 2013.)

Päätöksiä sopeutumistoimista ohjaa senhetkinen ymmärrys ilmastoriskien kehittymisestä tulevaisuudessa. Epävarmuutta oikeantasoisista ratkaisuista lisää se, että ilmaston lämpeneminen tämän vuosisadan aikana riippuu suuresti siitä, miten päästövähennystoimenpiteissä onnistutaan. Voi käydä niin, etteivät nyt toteutettavat sopeutumistoimet olekaan riittäviä. Toisaalta voi olla mahdollista, että satsaamme sopeutumiseen tarpeettoman paljon resursseja, eli ylisopeudumme (ks esim. Nurmi et al 2019). Kuten usein on todettu, sopeutumistyö on liikkuvaan maaliin tähtäämistä.

Mitataanko työtä vai tulosta?

Jonkin kehityskulun mittaamiseen käytettäviä indikaattoreita on usein tarpeen kuvata täsmällisemmällä nimellä, jotta mitattavasta asiasta saa paremman käsityksen. Jaotteluja on monenlaisia, mutta usein puhutaan muun muassa prosessi-, tulos- ja vaikuttavuusindikaattoreista.

Prosessi-indikaattorit kuvaavat tavoitteen saavuttamiseksi toteutettuja toimenpiteitä: mitä kaikkea on käynnistetty asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja miten toimenpiteet ovat tiettynä tarkasteluaikana edistyneet. Prosessi-indikaattorilla voidaan myös kuvata johonkin toimintaan osoitettuja resursseja.

Tulosindikaattoreiden tarkoitus on puolestaan kuvata, mitä toimenpiteellä on saatu aikaan – se voi olla esimerkiksi vuoden aikana valmistuneiden luontopohjaisten hulevesiratkaisuiden lukumäärä tai vanhusten hellesuojeluun koulutettujen hoitajien määrä. Prosessi- ja tulosindikaattoreiden tietojen kerääminen on yleensä mahdollista ja parhaimmillaan myös nopeaa ja yksinkertaista, mutta ne eivät vielä vastaa tämän artikkelin alussa esitettyyn kysymykseen: ovatko ne oikeasti edistäneet sopeutumista?

Vaikeinta onkin luoda sopeutumiselle vaikuttavuusindikaattoreita, joiden tehtävänä olisi kertoa, miten tehokkaasti jokin toteutettu toimenpide vähentää ilmaston lämpenemisestä ja sään ääri-ilmiöistä aiheutuvaa haittaa. Vertailutilanteen rakentaminen tekemättä jättämiseen on hankalaa. Nyt tehtävien sopeutumistoimien merkitys voi myös tulla näkyväksi vasta vuosien tai vuosikymmenien päästä (Mäkinen et al 2018), jolloin niiden toteuttamisessa on indikaattoreiden sijaan nojauduttava parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja ymmärrykseen ilmastonmuutoksen vaikutuksista tulevaisuudessa.

Sopeutumisen mittarit eivät toimi yksin

Pääkaupunkiseudulla ryhdyttiin viime vuosikymmenen puolella laatimaan sopeutumisen indikaattoreita, koska tahdottiin saada osviittaa sopeutumisen edistymisestä. Indikaattoreiden laatimisessa nojattiin vahvasti Euroopan ympäristöviraston (EEA) tekemään tutkimukseen kansallisia sopeutumisen indikaattoreita koskien (Mäkinen et al 2018).

EEA:n raportissa todetaan, ettei universaaleja sopeutumisen indikaattoreita ole olemassa – mittarit on kehitettävä jokaiselle alueelle tai toiminnolle niiden erityispiirteet huomioiden. Indikaattoreihin liittyvät riskit ja rajoitteet on myös tärkeä ymmärtää. Yksittäisellä indikaattorilla on niin ikään harvoin sellaisenaan arvoa – useimmiten tarvitaan kokoelma indikaattoreita, jotta sopeutumisen prosessista saa kokonaiskuvan. Määrälliset indikaattorit tarvitsevat usein rinnalle laadullisia indikaattoreita, jotta ne täyttäisivät tehokkaammin seurantatiedon tarpeita. Euroopan laajuisessa tutkimuksessa selvisi myös, että sopeutumisen seurannassa hyödynnetään paljon dataa, joka on kerätty ensisijaisesti jotain muuta tarkoitusta varten. (Mäkinen et al 2018.)

Asiantuntijatyön ja työpajojen perusteella pääkaupunkiseudulla päädyttiin reiluun kymmeneen indikaattoriin, joilla kuvataan 1. sääilmiöiden muutosta, 2. altistumista, 3. sopeutumiskyvyn muutosta ja 4. haavoittuvuutta.

Sääilmiöiden muutosta kuvaavat indikaattorit kertovat lämpenevästä ilmastosta ja perustuvat Ilmatieteen laitoksen tuottamaan säädataan. Data on tilattu indikaattoreita varten Helsingin Kaisaniemen ja Helsinki-Vantaan lentoaseman sääasemilta, ensimmäinen tarkasteluvuosi on 1960. Käyrät muistuttavat, että peräkkäiset vuodet voivat olla olosuhteiltaan hyvin erilaisia – mutta lineaarinen trendiviiva osoittaa kehityksen suuntaa. Keskilämpötila on noussut, hellepäivien lukumäärä kasvanut ja lumisumma, eli päivittäisten lumensyvyyksien summa talven ajalta, laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana. Trendiviivat eivät suoraan kerro tulevasta ilmastonmuutoksesta, mutta sääilmiöiden muutosta kuvaavien indikaattoreiden avulla saa osviittaa todennäköisesti edessä olevista sopeutumistarpeista.

Sääolosuhteita kuvaavien indikaattoreiden on myös tarkoitus jatkossa auttaa muiden mittareiden tarkastelussa: kulkevatko ilmaston lämpenemisen mukanaan tuomat haitat käsi kädessä lämpenemisen, hellepäivien lukumäärän tai sademäärän kasvun kanssa, vai taittuuko haittojen määrä jollain aikavälillä, jolloin voimme mahdollisesti olettaa, että sopeutumista tapahtuu.

Altistumista kuvaavissa indikaattoreissa on tarkasteltu merivesi- ja vesistötulvien riskialueilla olevien rakennusten ja niissä asuvien ihmisten määrää. Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jotka ohjaavat myös kaavoitusta, on kirjattu, että uusi rakentaminen sijoitetaan tulvavaara-alueiden ulkopuolelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muutoin. Indikaattoriluvut on laskettu yhdistämällä Suomen ympäristökeskuksen tulvakartta-aineisto HSY:n ylläpitämään perusrekisteritietoon (SeutuData) ja ne päivitetään keväällä 2023. 

Hulevesitulvien osalta samanlaista mallinnusta ei ole saatavilla. Hulevesien hallintaan vaikuttaa kuitenkin paitsi viemäröinti, myös vettä imeyttävän viherrakenteen määrä. HSY tuottaa yhteistyössä pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa kahden vuoden välein aineiston, joka on hyvin tarkka mallinnus pääkaupunkiseudun maanpeitteestä. Maanpeiteaineisto on ensisijaisesti tarkoitettu suunnittelu- ja selvitystöihin, mutta sen avulla voidaan tarkastella myös vettä läpäisevän ja läpäisemättömän maanpinnan määrän kehitystä. Suhdelukuja tarkastellaan jatkossa paitsi kaupunkien koko pinta-alalta, myös pelkkään asemakaavoitettuun alueeseen keskittyen. Koko kaupunkien aluetta tarkastellessa laajemmat metsäalueet (Nuuksio ja Sipoonkorpi) sekä Vantaan peltoalueet dominoivat lukuja siinä määrin, että rakentamisen mahdollinen vaikutus peittyy. Tuoreita lukuja julkaistaan kevään 2023 aikana. 

Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on ennen kaikkea kyse haavoittuvuuden vähentämisestä, ja siksi voi olla hyödyllistä seurata haavoittuvuutta mittaavia indikaattoreita. Kuten EEA:n tutkimuksessa todettiin, sopeutumisen mittaamisessa voi luotettavin indikaattori olla jonkin muun ilmiön mittaamiseen käytetty luku (proxy, sijaisindikaattori). Esimerkiksi yleiseen terveydentilaan liittyvät tunnusluvut saattavat kertoa myös siitä, miten hyvin vanhusväestö on suojassa helleaaltojen iskiessä (ks. Ruuhela 2018).

HSY julkaisi vuonna 2016 raportin, jossa sosiaalista haavoittuvuutta kuvaavia indikaattorilukuja oli tarkasteltu paikkatietona, jossa erityisen haavoittuvia alueita voitiin tunnistaa 250 x 250 metrin ruudukon tarkkuudella. Raportin tarkoituksena oli selvittää, millä asuinalueilla tulvat ja helleaallot voivat aiheuttaa erityisen suurta kuormitusta ja haittaa. Suomen ympäristökeskuksella on parhaillaan käynnissä vuoteen 2024 kestävä hanke, jossa päivitetään pääkaupunkiseutua koskevia haavoittuvuusindikaattoreita. 

Sopeutumisen indikaattoreita on tarkasteltu myös osana Suomen kuuden suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu) ilmastoyhteistyötä. HSY järjesti kesällä 2021 sopeutumisen mittaroinnin työpajan, jonka taustamateriaaliksi oli koottu näiden ns. kuutoskaupunkien sopeutumistyötä ohjaavista dokumenteista useiden kaupunkien osalta yhteneväisiä toimenpiteitä. Näille toimenpiteille pohdittiin prosessi-, tulos- ja vaikuttavuusmittareita. Työpajatyöskentelyn tulokset jaettiin osallistujille hyödynnettäväksi kaupunkien omassa sopeutumisen seurannassa.

Ollaanko oikealla tiellä?

Indikaattoreiden tulisi yleisesti ottaen pystyä osoittamaan muutoksen suuntaa ja sitä, miten asetettujen tavoitteiden toteutuminen edistyy. Kuusitoista suomalaista kaupunkia on liittynyt kansainväliseen kaupunginjohtajien ilmastositoumukseen (Covenant of Mayors for Climate & Energy), mikä edellyttää paitsi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen, myös haavoittuvuustarkastelun ja sopeutumistoimia sisältävän toimintasuunnitelman laatimisen. Toimintasuunnitelman (SECAP) eteneminen raportoidaan sihteeristölle kahden vuoden välein. Raporttiin kirjataan kaupunkia nyt ja tulevaisuudessa koettelevien ilmastoriskien todennäköisyyksiä ja voimakkuuksia sekä arvioidaan, mitkä ihmisryhmät ja yhteiskunnan toiminnot ovat erityisen haavoittuvia näille riskeille.

Haavoittuvuutta ja sopeutumiskykyä raportoidaan myös indikaattoreilla. SECAP-raportoinnin liitteenä on valinnaisia indikaattoreita, mutta niistä monet sopivat huonosti Suomen olosuhteisiin – kuten esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden tuhoaman infrastruktuurin (liikenne/energia/vesi/jäte/tietoliikenne) osuus koko infrastruktuurista vuoden aikana. Tilanne ei meillä vielä onneksi ole näin huono, joten infrastruktuurin sopeutumista tulisi mitata jollain paremmin soveltuvalla mittarilla. SECAP-raportoinnissa ei ole välttämätöntä käyttää annettuja indikaattoreita, joten pääkaupunkiseudun kaupungit voivat esimerkiksi maankäytön suunnittelua koskevassa kohdassa käyttää HSY:n tuottamia indikaattoreita tulvariskialueille sijoittuvien asukkaiden määrästä.

Päättäjät ovat yleensä kiinnostuneita näkemään euromääräisiä kustannuslukuja, mutta sellaisten tuottaminen ilmastonmuutokseen sopeutumisen mittaamiseen edellyttäisi paljon kyseisiä euroja. Vakuutuslaitokset eivät myöskään toistaiseksi ole avanneet kuntakohtaisia tietoja sään ääri-ilmiöiden aiheuttamista tuhoista maksetuista korvauksista.

Sopeutumisen seurantatieto kehittyy

Suomen tuoreessa Kansallisessa ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmassa todetaan, että monilla toimialoilla on tavoitteita ja toimia, joita ei tunnisteta sopeutumiseksi, ja että alueellisen ja paikallisen ilmastotiedon suurpiirteisyys ja puutteet tiedon jalkauttamisessa vaikeuttavat sopeutumistyön suunnittelua. Systemaattisen seurantatiedon puuttuminen vaikeuttaa sopeutumistoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointia.

On hyväksyttävä, että sopeutumisen seurantatieto on vasta kehittymässä niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Viime vuonna julkaistussa artikkelissa (Goonesekera & Olazabal 2022) käytiin läpi maailman 136 suurinta rannikkokaupunkia. Näistä vain 59:llä oli sopeutumiseen liittyvä suunnitelma, ja vain 11 oli tuottanut suunnitelmalle mittareita. Goonesekera ja Olazabal keräsivät kuitenkin lähemmäs 2000 paikallistason indikaattoria suunnittelijoiden ja tutkijoiden inspiraatioksi ja käyttöön.

HSY jatkaa sopeutumisen indikaattoreiden kehittämistä pääkaupunkiseudun kaupunkien seuranta- ja raportointitarpeiden pohjalta. Uusia indikaattoreita voidaan ottaa seurantaan, mikäli tarvittava data on saatavilla ja seurantatiedolle on käyttöä. HSY seuraa myös tiiviisti yliopistojen, Ilmatieteen laitoksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimustyötä sopeutumistiedon parissa.

Artikkelin on kirjoittanut Maaria Parry, joka toimi artikkelin kirjoitushetkellä ilmastoasiantuntijana HSY:n ilmastoyksikössä.

Viitteet

Goonesekera, Sascha & Olazabal, Marta. (2022). Climate adaptation indicators and metrics: State of local policy practice. Ecological Indicators. 145. 109657. 10.1016/j.ecolind.2022.109657.

Mäkinen, K., Prutsch, A., Karali, E., Leitner, M., Völler, S., Lyytimäki, J., Pringle, P, ja Vanneuville, W. (2018). Indicators for adaptation to climate change at national level - Lessons from emerging practice in Europe. European Topic Centre on Climate Change impacts, Vulnerability and Adaptation (ETC/CCA) Technical paper 2018/3.

Nurmi, Väinö., Pilli-Sihvola, Karoliina., Gregow, Hilppa., Perrels, Adriaan. 2019. Overadaptation to Climate Change? The Case of the 2013 Finnish Electricity Market Act. Economics of Disasters and Climate Change, 3, 161-190.

Olivier J, Leiter T, Linke J (2013) Adaptation made to measure: a guidebook to the design and results-based monitoring of climate change adaptation projects. Deutsche Gesellschaft fur Internationale Zusammenarbeit (GIZ).

Ruuhela, R. (2018). Impacts of weather and climate on mortality and self-harm in Finland. Ilmatieteen laitoksen julkaisuja No. 147.