CHEERS4EU

EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii monenlaisia toimia. CHEERS4EU-hanke pyrkii nopeuttamaan kiertotalouteen siirtymistä Euroopassa keskittymällä kiertotalouskeskuksiin sekä niiden kehittämiseen. Jakamalla hyviä käytäntöjä projektipartnerien välillä, pyritään vahvistamaan kiertotalouden rakenteita EU:n kaikilla alueilla. CHEERS4EU on ensimmäinen Interreg Europe -hanke, joka keskittyy kiertotalouskeskuksiin. Hanke alkoi 1.4.2024 ja kestää 30.6.2028 asti.

Hankkeen tausta ja tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa keskeisimmät ja merkittävimmät toimenpiteet ja tavoitteet kiertotalouskeskittymien muodostamisessa ja hyödyntämisessä sekä kehittää olemassa olevia kiertotalouskeskittymiä.

Hankkeen tavoitteena on lisäksi tarkentaa kiertotalouskonseptia, jotta sitä voidaan hyödyntää vihreän kasvun moottorina eri alueilla. Tämä lähestymistapa vahvistaa yhtenäisyyttä EU:n kiertotalouslähestymistavassa ja edistää kiertotalouteen siirtymisen nopeuttamista koko Euroopassa.

Hankkeen keskeisiä teemoja ovat:

  • monisektorinen yhteistyö,
  • kiertotalouden arvoketjut ja liiketoimintamallit sekä
  • kiertotalouskeskittymien yhteiskunnallinen vaikutus

Hankkeeseen osallistuvat projektipartnerit ja kiertotalouskeskukset työskentelevät yhdessä löytääkseen uusia ratkaisuja näihin kolmeen teemaan liittyviin haasteisiin ja kehittämiskohteisiin. Tämä tapahtuu muun muassa jakamalla sekä hyödyntämällä hyviä käytäntöjä ja kokemuksia alueiden välillä.

Hankkeen vaiheet

Hanke koostuu kahdesta päävaiheesta (ydinvaihe ja jatkovaihe) sekä projektin päättymisvaiheesta.

  • Ydinvaiheet 1.4.2024 – 31.3.2027
  • Seurantavaihe 1.4.2027 -31.3.2028
  • Päättymisvaihe 1.4.2028 – 30.6.2028

Ydinvaiheen aikana käsitellään edellä mainittuja teemoja vuorotellen vuosittain. Hankkeen aikana järjestetään useita alueiden välisiä ja alueellisia tapaamisia. Jokainen vuosi päätetään projektipartnerien väliseen verkkotyöpajaan. Jatkovaiheen päätavoitteena on seurata strategisten parannusten varhaisia vaikutuksia ja arvioida yhteistyötoimintojen tuloksia.  

HSY:n tavoitteet

HSY:n tavoitteena projektissa on kehittää Ekomo-toimintaa, kuten

  • vaihtaa tietoa ja kokemuksia hankkeen kiertotalouskeskittymien välillä,
  • yhdistää sidosryhmiä Euroopassa,
  • kehittää Ekomon yritys- ja oppilaitosyhteistyötä sekä alueen energiatehokkuutta
  • lisätä Ekomon tunnettuutta sekä tietoisuutta kiertotalouden tärkeydestä ja mahdollisuuksista,
  • edistää uusia Ekomo-yhteistyöprojekteja sekä
  • kehittää Ekomo-kumppanien kommunikaatiota ja yhteistyötä

Tavoitteiden saavuttamiseksi järjestämme Ekomo-toimijoiden sekä muiden sidosryhmien edustajien kesken puolivuosittain CHEERS4EU-sidosryhmäpalaverin.

Projektipartnerit

Hankkeessa on mukana seitsemän projektipartneria.

  • Province of Limburg, Hollanti
  • Skive Municipality, Tanska
  • Standortagentur Tirol, Itävalta
  • Pardubice Business Incubator, Tšekin tasavalta
  • University of Coimbra, Portugali
  • SEKUENS, Science, Business Competitiveness and Innovation Agency of Asturias, Espanja
  • Helsinki Region Environmental Services Authority HSY, Suomi

Hankkeen kesto ja rahoitus:

Hankeaikataulu 1.4.2024 – 30.6.2028

Hankkeen kokonaisbudjetti on 1 740 422 €, josta HSY:n osuus n. 210 000 € (tuki 80 %). Hankkeelle on lisäksi myönnetty kansallista vastinrahaa Lapin liitolta (70 % omavastuuosuudesta).

Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.