Juomavesi täytyy edelleen keittää itäisessä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla Linnaisissa

Tiedotteet 20.02.2024, 21:00

Vedenkeittokehotus alueella jatkuu edelleen. Häiriötilanne johtuu alueella aiemmin tapahtuneesta ikääntyneen päävesijohdon rikkoontumisesta Espoon Mäkkylässä. Päävesijohdon vuoto aiheutti laajan vedenjakeluhäiriön itäisen Espoon ja Kauniaisten alueella Turuntien pohjois- ja itäpuolella sekä Vantaalla Linnaisten alueella.

Vedenkeittokehotus jatkuu edelleen. Kiinteistöjä ei ole alueella ilman vettä ja vedenjakelu kiinteistöille toimii, mutta varotoimenpiteenä juomavesi ja ruoanlaitossa käytettävä vesi on edelleen keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Vesi on keittämisen jälkeen myös jäähdyttyään käyttökelpoista. Myös kahvin- ja vedenkeittimissä käytettävä vesi on ensin keitettävä. Keittokehotus jatkuu, kunnes kaikki terveydensuojeluviranomaisen määräämien näytteiden tulokset ovat valmistuneet ja vedenlaatu on varmistettu koko alueella. Tiedotamme seuraavan kerran 21.2. klo 7. 

Olemme perustaneet kolme väliaikaista vedenjakelupistettä lähialueille. Vedenjakelupisteet ovat auki läpi yön. Niistä saa omaan astiaan puhdasta vettä, jota ei tarvitse keittää. Vedenjakelupisteet sijaitsevat Hämeenkylässä osoitteessa Auratie 2, Espoon keskuksessa asematorilla osoitteessa Asemakuja 4 ja Leppävaarassa Uuno Kailaan kadulla palopostissa. Vedenkeittokehotuksen alueella vettä voi yhä käyttää keitettynä. 

Linkki aiempaan tiedotteeseemme, johon olemme koonneet usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia.  

Vedenkeittokehotus koskee seuraavia alueita: 

Keittokehotusalue kartalla 

00370 Espoo Sotaviskaalintie, Sotatuomarintie, Mäkkyläntie ja Sotarovastintie 
01640 Vantaa vain Linnainen 
02600 Espoo Kelanpiha 1, Inkoonkuja, Siuntiontie 18 ja 20  
02610 Espoo 
02620 Espoo 
02630 Espoo 
02650 Espoo 
02660 Espoo 
02680 Espoo 
02700 Kauniainen 
02710 Espoo 
02720 Espoo 
02730 Espoo 
02740 Espoo Pakankylä, Kalmari  
02750 Espoo, pois lukien Turunväylän eteläpuoliset osat  
02920 Espoo 
02940 Espoo  
02970 Espoo 

 

Päivitetty: 24.04.2024 16:52
Aiheet:
HSY
,
Espoo
,
Vantaa
,
Vesi ja viemärit
,
Vedenjakeluhäiriö
,
Vesikatkot
,